Herkän elämää ja pohdintoja

heille joilla sydän on avoin ja herkkä niin tuntemaan. 

Välillä musta tuntuu että mut on joissain määrin luotu menemään rikki, jotta voin vahvistua taas pykälän verran vahvemmaksi sisäisesti. Niin että voin tukea ja ohjata eksyneitä sieluja kohti valoa. Koska itse olen toistamiseen särkynyt ja tiedän miltä se tuntuu. Syvästi myötäelän muiden elämän matkaa. Välillä niin kovasti että jokin osa särkyy hetkellisesti toisen puolesta.. Ehkä jotta toisen ei tarvitsisi yksin sitä taakkaa kantaa? 

Mutta miksi sitä lähes vain rikkinäisenä vahvistuu syviten? Koska elämä. Se on sitä kauneutta yhdistettynä karuuteen. Se on sitä, että kenen elämänpuun juuret ovat syvimmillään kaikissa myrskyissä ja ketkä kaatuvat juurineen. 

Koet ne asiat jotka ovat sinulle luotuja ja tarkoitettuja. Näin tahtoisin uskoa. 

Ehkä mullakin on tässä niin paljon koettavaa ja opittavaa jotta voisin jonain päivänä olla maailman paras äiti jollekin pienelle elämän ihmeelle? Ehkä kaikki kokemukset voivat mua vahvistaa jotta voisin olla merkityksellinen vertaistuki/ tukihenkilö jollekin jonka elämän matka on ollut yhtä traumaattinen? 

Ehkä mun tarkoitus on luoda turvaa, toivoa, merkitystä ja aidon ystävällisyyden sekä herkkyyden kautta sytyttää valoa muiden sydämiin jotta saadaan hyvä kiertämään täällä maailman pahuuden ja hektisyyden keskellä? 

Oletko pohtinut näitä asioita? 

Mikä sinun tarkoitus on? 

Miten toivot että sinut muistetaan? 

Toivon että mut muistetaan siitä mitä mun sisällä on, mun kirjoituksista ja luovuudesta ylipäätään, mun oudoista ja herkistä piirteistä sekä kaikista 10 työskentely vuodesta lasten kanssa. Olen kiitollinen että olen voinut auttaa ja tukea toisten rakkaita pieniä aarteita.

En tiedä miten matkani jatkuu, "mitä minusta tulee isona?" mutta toivon kipinä sisimmässä ei sammu ikinä. Se on varmaa. 

Ihanaa viikonloppua ihanat! Kiitos kun olette siinä.